Karanteenikirjallisuutta: sotasankareita ja sukututkimusta

27/04/2020

Kolumni

(Kuva/photo: Minna Bovellan-Järvinen )

Lukeminen on aina ollut yksi elämäni ykkösjutuista.  Lapsena minulle luettiin todella paljon ja varmasti sen myötävaikutuksesta opin itse lukemaan jo reippaasti ennen koulutielle lähtöä, 4-vuotiaana.

 

Nyt jo toista kuukautta kestäneen Espanjan koronakaranteenin aikana lukemisen merkitys on ollut entistä suurempi.  Tuntuu siltä, että lähes koko valveillaoloaikana luen jotakin.  Ellen selaile jotakin uutissivustoa älypuhelimelta tai tutki jotakin laajempaa artikkelia läppärin ruudulta, luen ihan oikeaa kirjaa.  Ja minä todella rakastan kirjoja!

 

Tämän digitalisoituneen maailman keskellä mikä onkaan rentouttavampaa kuin ottaa kirja käteen ja uppoutua tarinoiden maailmaan.  Illalla ei unikaan tahdo tulla silmään jos ei ensin lue edes muutamaa sivua.  Toisaalta, kuinka monta kertaa uniaika on ehtinyt mennä ohi kun mukaansatempaavaa kirjaa ei ole malttanut laskea käsistään.

 

Kirjojen suurkuluttajana olen ollut kirjastojen vakiasiakas aina siitä lähtien kun pienenä koululaisena sain ensimmäisen kirjastokorttini.  Yli neljänkymmenen ikävuoteni aikana olen ehtinyt tutustua moneen suomalaiseen kaupunginkirjastoon, pienempiin sivukirjastoihin sekä nostalgisiin kirjastoautoihin.  Myös täällä Espanjan Aurinkorannikolla olen saanut nauttia kirjastossa asioimisesta ja vieläpä omalla äidinkielellä – Aurinkorannikon suomalaisen ev.lut. seurakunnan Seurakuntakodin tiloissa sellaista pyöritetään vapaaehtoisvoimin.  Erittäin kattavasta kirjavalikoimasta olen saanut nauttia sielläkin ja myös kantanut kotiin selkä vääränä poistokirjoja omaan kotikirjastoon.

 

Karanteenista johtuen Seurakuntakoti kirjastoineen kaikkineen on lappu luukulla ja minä pienen ongelman keskellä – mistä lisää lukemista?  Kotikirjastommekin on täällä Espanjassa vähänlainen kun suurin osa kirjahyllyn aarteista odottaa vielä Vantaan varastotiloissa.  Suuren paaston aikana kaipasin kovasti Babalta perimääni hengellistä kirjallisuutta, nyt olisi hauskaa selailla kauniiden kevätpäivien kuluksi kevyitä ”hömppäromaaneja”.

 

Koska olen melko kaikkiruokainen lukija, olen tehnyt uuden aluevaltauksen.  Omat kirjat luettuani siirryin tutkimaan puolisoni kokoelmaa, josta löytyy sotahistoriallista kirjallisuutta, joten nyt olen alkanut sivistää itseäni tällä saralla.  Tähän mennessä olen saanut kunniakkaasti loppuun muun muassa mielenkiintoiset teokset Suomen marsalkka Mannerheimista ja kiistellystä sotasankarista Lauri Törnistä.

 

Paraikaa kahlaan Robert Brantbergin kirjoittamaa Rukajärven komentaja Erkki Raappanan elämäkertaa ”Korpikenraali”.  Hauskana yksityiskohtana Brantberg mainitsee kirjan saatetekstissä aloittaneensa teoksen kirjoittamisen Aurinkorannikolla Fuengirolassa eli samoilla seuduilla missä minä kyseistä opusta luen.

 

Kirjan sivuilta vastaani tuli ylikersantti Onni Bovellan – sukunimikaimani siis.  Asia herätti luonnollisesti mielenkiintoni, koska nimi on sen verran harvinainen, ettei ihan joka päivä vastaan tule.  Kirjan henkilöhakemistosta selvisi, että Onni Bovellan vaihtoi aikanaan sukunimensä, ja tuli myöhemmin tunnetuksi sotakirjailija Onni Palasteena.  Pikainen katsaus Wikipediaan selvitti Onni Bovellanin syntyneen 27. joulukuuta vuonna 1917 ja menehtyneen Helsingissä 1. heinäkuuta vuonna 2009.  Sukunimensä hän oli vaihtanut vuonna 1945.  Wikipedian mukaan Palaste ”oli tuottelias suomalainen sotakirjailija, genressään yksi maan tunnetuimmista.  Hänen tuotantoonsa kuuluu 19 teosta.”

 

Nyt kun Espanjan hallitus näillä näkymin tullee jatkamaan koronakaranteenia hamaan tulevaisuuteen, minulla olisi oivallinen tilaisuus aloitella sukuselvitystä.  Edellämainitun Wikipediasta löytämäni lähteen mukaan ”Bovellanin suku on lähtöisin alun perin Ranskan Lyonista, josta ensimmäinen kantaisä 1700-luvulla asettui Iisalmeen.”

 

Tästä on hyvä lähteä jatkamaan eteenpäin …

 

Minna Bovellan-Järvinen

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggaajaa tykkää tästä: