Ikonimaalarin kutsumus ja kasvu ikuisuuden ikkunoiden avaajana

20/08/2020

Artikkeli

Aidan Hartin, Britanniassa asuvan tunnetun ikonimaalarin sanoin, ikoni on ikkuna ikuiseen merkitykseen, mikrokosmos, joka yhdistää jumalallisen ja luodun. Hänen mukaansa ikonimaalarin tulee elää kirkon elämää ja rukoilla, jotta työ olisi Pyhän Hengen innoittamaa. Näin ikonista tulee sydämen silmä. Kun kumarramme ja suutelemme ikonia se avautuu meille, ei järjen, vaan hengellisyyden kautta (Hart, 2010). Tämä, vuosikymmeniä ikoneja maalanneen mestari Aidan Hartin kiehtova näkemys työstään, herättää minussa kysymyksen ikonin syvästä hengellisestä luonteesta ja sen yhteydestä ikonimaalarin kasvuun tehtävässään ikonin syntyprosessissa.

Kuinka ihmisestä tulee ikonimaalari? Miten osata olla kuuliainen kirkon traditiolle olematta kuitenkaan kaavamainen kopioija? Kuinka huomioida katsoja? Millainen on hyvä ikonimaalari? Millä keinon ikoni viestii Jumalan valtakunnasta?

Yksi maailman kuuluisimpia ikonimaalareita on Andrei Rublev, 1400-luvulla Venäjällä vaikuttanut munkki ja taiteilija, jolla oli syvästi hengellinen kutsumus ja joka jätti pysyvän jäljen koko myöhempään ikoniperinteeseen. Rublevin ehkä eniten maailmaa järisyttänyt pyhäinkuva on Kolmen enkelin ikoniksi ja Abrahamin vieraanvaraisuudeksikin kutsuttu Pyhä Kolminaisuus, jonka hän maalasi tultuaan kutsutuksi vuonna 1415 työskentelemään Pyhän Kolminaisuuden kirkkoon Sergei Prasad Lavraan lähelle Moskovaa.

Ikonissa, joka kuvaa Vanhan Testamentin kertomusta Herran vierailusta Abrahamin ja Saaran luona Mamren tammistossa, piilee suunnaton taiteellinen, symbolinen ja teologinen rikkaus.

Ymmärtääkseni sitä perehdyin hieman syvemmin ikonimaalarin luomistyöhön.

Valitettavasti tiedämme melko vähän Andrei Rublevista. Hänestä on vain lyhyt maininta Monastisessa kronikassa vuodelta 1405, jolloin hän oli nuori ikonimaalari ja Novgorodilaisen koulukunnan arvostetuimman edustajan Feofan Kreikkalaisen oppilas. Muutamaa vuotta myöhemmin, 1408, on toinen maininta yhdessä maalari- ja kilvoittelijaveljen, Daniilin kanssa. Daniilista ja Rublevista tuli ikuiset ystävykset ja työtoverit. He siirtyivät kumpikin ikuisuuteen pian Pyhän Kolminaisuuden ikonin valmistumisen jälkeen (Bunge, 2007).

Athanasios Clarkin sivellin

Koska en löytänyt paljon enempää tietoa Andrei Rublevin elämästä päätin ennen perehtymistäni Pyhä Kolminaisuus-ikoniin haastatella Athanasios Clarkia, ikonimaalaria, jonka töitä on laajasti nähtävillä ortodoksisissa kirkoissa ja yhteisöissä täällä Yhdysvalloissa sekä muun muassa Jerusalemissa, jossa Athanasios vietti perheineen vuoden Pyhän Ristin luostarissa. Jotain hänen taidoistaan kertonee se, että USAn Kreikan Ortodoksisen kirkon Arkkipiispa Jakovos lahjoitti hänen maalaamansa ikonin paavi Johannes Paavali II:lle.

Athanasios Clark syntyi kreikkalaiseen sukuun Chicagossa. Vuosina 1984-1989 hän opiskeli Thessalonikissa Kreikassa ikonimaalarimestari Kostas Tsilsavidesin ohjauksessa.

Hänellä ja hänen puolisollaan Sophialla on viisi poikaa, joista kolme on munkkeina Keski-Kreikassa ja kaksi heistä opiskelee mosaiikkityötä Pohjois-Italiassa. Hedelmistään puu tunnetaan – kuten Matteuksen evankeliumissa sanotaan.

”Minulle kaikki arvokas elämässä liittyy yhteisyyteen ja keskinäisiin suhteisiin. Kaikki alkaa Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä ja siitä mikä on heidän keskinäinen suhteensa ja kuinka he ovat vuorovaikutuksessa toinen toisiinsa ja meihin. Tämä sama keskinäinen vuorovaikutus siirtyy alaspäin ja ilmenee kaikkialla, esimerkiksi enkeleiden kategorioissa ja Paavalin vertauksessa meistä kaikista Kristuksen ruumiin eli kirkon osina” toteaa Athanasios.

 Ylösnousemuksen ikoni, Athanasios Clark, Pyhän Nektarioksen Ortodoksinen kirkko, Charlotte, North Carolina. ( kuva/photo: Sophia Clark)

Athanasioksen mielestä ikonimaalarin pitää pysyä uskollisena ortodoksiselle teologialle ja kirkon perinteelle: ”Minun täytyy olla tarkkaavainen, että kaikki on oikein ikonin yksityiskohdissa. Esimerkiksi ylösnousemuksen ikonissa Kristus vetää ihmisiä ranteesta, ei heidän kädestään, vaikka jälkimmäinen tapa olisi meille luontevampi. Tehtäväni on noudattaa perinnettä, ei muuttaa sitä. Olen yksinkertaisesti käsi, jonka pitää toteuttaa se, mikä minulle on annettu.”

Jumalan ja perheen välisestä suhteesta Athanasios kertoo seuraavaa: ”Lapsena minulla oli hyvä suhde vanhempiini ja isoisääni. He kaikki rakastivat Jumalaa omalla yksinkertaisella tavallaan. Kun lepäsin vuoteellani talomme yläkerrassa, lähellä kattoa, tunsin kirjaimellisesti olevani vain parin tuuman päässä taivaasta, jossa Jumala on. Ajattelin, että tästä paikasta rukoukseni menisi suoraan katon läpi Hänelle. Näinä hetkinä minulla joskus oli pulma, ketä pitäisi rukoilla, isää vai poikaa vai molempia? Minulla oli jonkin verran tajua heidän erilaisista persoonallisuuksistaan, mutta ylivoimaisin tunne oli kuitenkin varmuus Hänen rakkaudestaan. Rukoukseni menivät katon läpi Jumalalle, Isälle ja Pojalle. He näkivät ja rakastivat minua täydellisesti. Näin kaikki alkoi.

Elämäni edetessä olen ymmärtänyt yhä selvemmin, ettei kysymys ole niinkään siitä, mitä vanhempasi tai he, jotka huolehtivat sinusta, sanovat tai jopa tekevät, vaan siitä mitä he ovat:

”Isoisäni ei koskaan puhunut uskonnosta mutta hän oli ihminen, joka rakasti Jumalaa ja hänen luomakuntaansa. Tämä rakkaus välittyi meille lapsille hänen olemuksensa kautta.”

Suojelusenkeli, saksalainen postikortti 1900. (Kuva/photo: wikipedia.com)

Kysymykseeni länsimaisen uskonnollisen taiteen roolista, ikonimaalari vastaa esimerkillä: ”Lapsena tiesin, että meillä kaikilla on suojelusenkeli. Sisareni sängyn yläpuolella oli maalaus myrskyisällä säällä sillalla kulkevasta kahdesta lapsesta, joiden takana asteli valkosiipinen enkeli. Tuo kuva lohdutti minua joka ilta. Myös minulla oli suojelusenkeli. Tämä suhde oli minulle hyvin konkreettinen.”  

Athanasioksen rakas isoisä kuoli pojan ollessa kuudentoista. Pian sen jälkeen, eräänä sunnuntaina kirkossa, naapurin tyttö antoi hänelle Raamatun lahjaksi. ”Syvennyin siihen kiihkeästi. Olin teini-ikäinen, rakas isoisäni oli kuollut, vanhempani eronneet, mies-hahmo puuttui elämästäni. Aloin lukea Raamattua ja oivalsin, että siinä jokainen sana on merkityksellinen.”

Athanasios jatkaa: ”Lukiessani tutustuin ja rakensin suhdetta Raamatun henkilöihin. Esimerkiksi Daavid, mahtava taistelija, jolla oli rohkeutta ja sitkeyttä, oli myös mahtava syntinen, mahtava katumuksessa, ja mahtava taiteilijana, mahtava kaikessa. Tunsin vahvasti, että hän oli täällä, ei historiassa. Hän kirjoitti minulle, oli isoveljeni. Samoin koin Paavalin, Danielin, Luukkaan, Pietarin. He olivat minun maailmaani, täysin todellisia. Luin Raamattua päivittäin. Se riitti minulle. Se oli elämä. Raamatun henkilöt tulivat niin lähelle, suloisesti, luonnollisesti. Tuolloin minua ei kiinnostanut jakaa kokemaani toisten kanssa. Ja katso minua nyt, tänään koko elämäni on sitä, että teen siitä näkyvää muille ymmärtäen, ettei sellaista voi pitää vain itsellään. Kristinuskoa tulee jakaa, ei kätkeä sisälleen; meidän ja Raamatun ihmisten välillä ei ole seiniä.”

Athanasioksen ollessa 27-vuotias Jumala toi taiteilijan hänen elämäänsä: ”Siihen asti olin ainoastaan leikitellyt taiteella. Ajattelin, miksi kehittää taitoa, jos minulla ei ole mitään sanottavaa sen avulla. En ollut kiinnostunut merimaisemista enkä mainospiirtämisestä. Matka Thessalonikiin muutti kaiken. Kävellessäni alueella missä on useita hengellisiä kirja- ja taidekauppoja näin nuoren 19-vuotiaan pojan maalaamassa maalaustelineineen ja siveltimineen Jumalanäidin ikonia.

Näky kiehtoi minua välittömästi.  Nuorukainen oli yhdysvaltalainen, kotoisin Bostonista ja pyöräreissulla Euroopassa. Ihastellessani hänen ikoniaan hän vastasi, ettei se ollut vielä mitään, minun tulisi tavata mestari.”

”Vaimoni Sofia, joka oli kanssani huomasi heti, että sisälläni tapahtui jotain suurta. Tavattuani myymälän omistajan minusta tuli hänen oppipoikansa viideksi vuodeksi. Kyllä, tätä työtä voisin tehdä, tehdä Daavidista niin voimakkaan kuvan kuin hän oli minulle. Kaikki kokemani alkoi nivoutua yhteen, ja löytää merkityksensä. Mutta se ei ollut minun aikaansaannostani.”

Athanasios kuvaa viisivuotista oppisopimusjaksoaan mestari Tsilsavedesin kanssa kielen oppimiseksi: ”Maalaus, samoin kuin musiikki, on kieli, ja jokaisella tilanteella on oma musiikkinsa”. Thessalonikin vuosina hän oppi välillä opettajaltaan ja välillä oli aikoja, jolloin hän työskenteli yksin. Tuolloin Athanasiokselle oli tärkeää, että hänellä oli opettaja, opas. ”Mutta suurin opettaja oli kuitenkin ikoni itse” hän toteaa.

”Kun teen ristiinnaulitsemisen ikonin laitan monia prototyyppejä eteeni, venäläisen, etiopialaisen, kreikkalaisen jne. Jokaisessa on erilainen, ainutlaatuinen tyyli mutta kaikki ovat Jumalan näkymättömän maailman sateenvarjon alla. Jokainen ajanjakso ja ikonimaalarin asuinmaan kulttuuri näkyvät ikonin erityispiirteissä. Minulle on tärkeintä pysyä uskollisena kristillisyyden kuvalliselle kielelle vaikkakin samalla vapaana puhuttelemaan senhetkisen ajanjakson ihmistä siellä missä hän elää. Kunkin maan ikoninmaalausperinne avautuu oman maansa ja aikansa ihmisille, on ymmärrettävää heille. Osin näin tapahtuu väistämättä, mutta se on myös hyvä tiedostaa.”

Thessalonikin oppivuosista Athanasios toteaa, ettei hän missään vaiheessa tuntenut itseään koulutettavan ikonimaalariksi. Jotain vain kehittyi.

Ikonostaasi, Kostas Tsilsavides, Athanasios Clarkin opettaja, Lungron Katedraali, Calabria, Italia. ( kuva/photo: Sophia Clark)

Kysymykseeni, voiko ikonimaalari joskus tukeutua liian voimakkaasti itseensä ja näin olla taipumatta Pyhän Hengen välineeksi? Athanasios valottaa ongelmaa omasta lähtökohdastaan: ”Ihmiset, jotka käyvät taidekoulun omaksuvat tietyn tavan toteuttaa itseään. Jos he myöhemmin tahtovat tehdä ikonimaalausta heidän on usein särjettävä aikaisemmat tottumuksensa päästäkseen kiinni bysanttilaiseen muotokieleen. Minulla ei ollut tätä koulutuksen tuomaa taakkaa vaan saatoin aloittaa ikonimaalauksen puhtaalta pöydältä. Bysantin ilmaisu tuntui heti oikealta.”

Viiden lapsen isänä Athanasiokselle on selvää kuinka voimakkaasti kaupallinen maailma käyttää kuvaa luomaan ja myymään identiteettiä lapsille ja nuorille, jotka sen seurauksena ohjautuvat ostamaan median mainostamia tuotteita vahvistaen edelleen brändien ylivaltaa.

”Kuten kaupallinen maailma toimii, meidänkin on vahvistettava kuvia kirkoissa, tehdä ne houkutteleviksi ja vaikuttaviksi niin, että lapset voisivat samaistua niihin ja tavoitella niiden esille nostamia arvoja. Tämä on tärkeää. Koen velvoitteenani auttaa kirkkoon saapuvia nuoria ymmärtämään ja ajattelemaan, että kirkko on heidän Isänsä talo, heidän talonsa ja heidän identiteettinsä sekä tuntemaan vahvan henkilökohtaisen yhteyden enkeleihin, pyhiin, Jumalanäitiin ja meidän Herraamme. Tullessani vanhemmaksi tämä velvoite on vain kasvanut. Haluan tehdä ikonini upeiksi, en voi suoria mutkia. Lännen suojelusenkeli riitti minulle pienenä, nyt maalaan lasten turvaksi bysanttilaisen arkkienkelin.”

Arkkienkeli Mikael, Athanasios Clark. ( Kuva/photo: Sophia Clark)

Nyt, yli 25 vuotta siitä, kun Athanasios oppi puhumaan ikonien kieltä hän tunnistaa itsensä ikonimaalariksi. Mutta vielä sitäkin enemmän hän kokee olevansa Jumalan palvelija. ”Mitä Herra tahtoo minun tekevän, sen teen. Velvollisuuteni, ja iloni, on tuoda näkymätöntä näkyväksi ikonimaalauksen kautta.”

Paitsi käytännön ikonimaalausoppia Athanasios pitää tärkeänä ikonimaalarille myös hengellistä ohjausta. Hänen oppaansa ja rippi-isänsä on kreikkalaisen Pyhän Petran luostarin igumeeni, Vanhus Dionysios, jonka kanssa hän on saanut kulkea kristillisyyden tietä jo kolmekymmentä vuotta. ”Ilman rakastavaa rippi-isää ja syntien anteeksiantoa olisi vaikea edetä armossa” Athanasios sanoo.

Tänä päivänä moni on kiinnostunut ikonimaalauksesta. Mutta vain harvalla nuorella on riittävästi intohimoa uppoutua ihmiskehon ymmärtämiseen ja loputtomaan luonnostelemiseen, värioppiin, materiaalien valmistamiseen ja ikonin symboliikkaan. ”Ikonimaalauskielen oppiminen on kovaa työtä. Maalarin pitää ponnistella sisäistääksensä ikonin kielen niin, että lopulta voi muodostaa sanoja ja lauseita, maalata, ei pelkästään jäljentää. Ikoninmaalaus on kutsumus. ”

Kristuksen ristiinnaulitseminen, Athanasios Clark, Holy Spirit Orthodox Church, Rochester, New York. (Kuva/photo: Sophia Clark)

Pyhän Kolminaisuuden mysteeri

Palaan Athanasioksesta vielä hetkeksi Andrei Rubleviin ja ikonin kielen ilmaisukeinoihin ja symboleihin Pyhän Kolminaisuuden ikonin avulla.  Mestari Andrei Rublevista tiedämme, että hän oli munkki. Hänen elämäänsä leimasi hartaus ja luostarikilvoitus. Ikonimaalaukseen sitoutuminen ja intohimo olivat hänen kohdallaan varmaan huipussaan.

Rublevin Pyhä Kolminaisuus imee katsojan sisäänsä. Näemme kolmessa enkelissä taivaallisen rakkauden. Kaikki ikonin visuaaliset elementit, värit, asettelu, perspektiivi, muodot ilmentävät kolminaisuuden yhtenäisyyttä. Hahmosta toiseen kiertyy rakkauden rytmi.

Vaikka kristinuskon ensimmäisellä vuosituhannella oli jo olemassa runsaasti ikoneita Kristuksesta, Jumalanäidistä ja Raamatun eri tapahtumista, kolmiyhteisestä Jumalasta ei ollut olemassa ikonia. Vuonna 787 Nikean toinen kirkolliskokous oli hyväksynyt Jeesuksen kuvaamisen, koska hänestä oli tullut ihminen, mutta Isä Jumala ja Pyhä Henki kuuluivat Raamatun toisen käskyn, Jumalasta kuvan tekemisen kiellon piiriin. Venäjän kirkon kanta tässä asiassa oli erityisen ehdoton. Monella ikonimaalarilla oli kuitenkin suuri kaipuu visualisoida Pyhän Kolminaisuuden mysteeriä.

Mooseksen ensimmäisen kirjan kertomus kolmen enkelin vierailusta Aabrahamin luona tarjosi tähän mahdollisuuden.  

Kuten muitakin ikonimaalareita, Pyhän Kolminaisuuden teema kiehtoi Andrei Rublevia. Kun tilaisuus sitten tuli maalata se Sergei Prasad Lavran Pyhän Kolminaisuuden kirkkoon, hän paneutui tehtävään koko sielullaan.

Tämä, noin vuonna 1422, maalattu ikoni on teologisesti, symbolisesti ja taiteellisesti rikas. Se kutsuu meitä rukoukseen tarjoten meille paikan Jumalan pöydässä juuri sellaisina kuin olemme.

Ikonin värit ovat raikkaat ja kirkkaat, lempeän säteilevät. Puhdas kulta, ultramariinin sininen, kuulas vihreä, punainen, ruskea ja norsunluun väri, luovat yhdessä tyynen ja rauhaisan sävymaailman.

Enkelien vaatteiden sininen kuvastaa Taivasten valtakuntaa, punainen verta, elämää ja elinvoimaa, ruskea maata, vihreä hedelmällisyyttä, violetti vaurautta ja voimaa. Valkoinen merkitsee puhtautta ja kulta Jumalan kunniaa.  Enkelit istuvat pöydän ääressä. Vasemmalla aterioiva kuvastaa Isä Jumalaa, keskimmäinen Poikaa ja oikeanpuoleinen Pyhää Henkeä. Pyhän Hengen sauva ulottuu maahan saavuttamaan meidät ihmiset, pää kumartuu kohti Isää ja Poikaa. Pojalle Rublev on antanut kaikkein vahvimmat värit. Voimakas sininen ja ruskehtava punainen ilmentävät Kristuksen kahta luontoa, jumalallista ja inhimillistä. Hänen kaksi sormeaan ja uhrimalja, jota hän siunaa ovat ikonin keskipisteessä. Kahden muun enkelihahmon ääriviivat muodostavat toisen maljan, joka on hänen ympärillään: Kristus on myös tuleva uhri. Hänen päänsä kumartuu kohti Isää.

Isä Jumalan hahmon Rublev on pukenut kaikkein värikkäimpiin vaatteisiin. Hänen selkänsä on suorassa, mutta pää on lempeästi kumartunut kohti Poikaa ja Pyhää Henkeä, jotka ovat molemmat lähtöisin Isästä. Pöydällä on malja, jossa lepää karitsan pää. Isä tarjoaa sitä Pojalleen, joka ottaa sen vastaan – ”… ei niin kuin minä tahdon vaan niin kuin sinä.” (Mt. 26:39. Persson, 2010).

Pyhän Kolminaisuuden ikonin enkelit kuvaavat kolmiyhteisen Jumalan kolmea eri persoonaa.

Ikonista välittyy sekä ajallisuus, että ajattomuus. Enkelien kasvot ovat nuoret ja samalla kypsät.

He eivät ole miehiä eivätkä naisia. Kaikilla on sädekehä, joka merkitsee säteilevää rakkautta sekä sauva, joka symboloi arvovaltaa ja sitä, että he ovat sanansaattajia. Toisiaan koskettavat siivet muodostavat vaikutelman yhtenäisyydestä: ”…jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä.” (Jn. 17:22, Sisar Nancy Lee Smith, 2011).

Enkelien taustalla näemme vuoren, puun ja talon. Vuori kuvastanee jumalan rakkauden vakautta ja ehkä myös meidän ihmisten askeettista kamppailua. Puu saattaa olla Mamren tammi tai elämän puu mutta erityisesti sen on puu ristiä varten. Talo Isä Jumalan pään takana voi olla kirkko tai viitata Jeesuksen sanoihin: ”Minun isäni kodissa on monta huonetta” (Jn. 14:2, Persson, 2010).

Pyhän Kolminaisuuden ikonissa on sekä lepoa että liikettä, täydellistä yhtenäisyyttä ja iankaikkista yhdessäoloa. Kolme enkeliä ovat yhteisö ja sisältävät toinen toisensa. Sen lisäksi heillä on rauha, joka tulee siitä, että he ovat oma persoonansa – ja antavat samaan aikaan itsensä toisille. Liikkeestä ja vakaudesta tulee yksi. Katseemme ei pysähdy vaan kulkee tilan sisällä.

Sommittelusta löytyvät myös ympyrä ja risti. Ilman ristiä, kuolemaa, ei voi olla ympyrää, iankaikkisuutta. (Persson, 2010). Ikonin käänteisperspektiivi lähestyy katsojaa. Jos katsomme sitä metrin päästä näyttää, kuin enkelit tulisivat liki ja liittyisimme heidän seuraansa pöydän ääreen (sisar Nancy Lee Smith, 2011). Me olemme kaikki tervetulleita pyhälle aterialle. Kolminaisuus ei ole poissulkeva, vaan avoin kaikille meille, rakkaus, joka vetää mukaansa.

Pyhän Kolminaisuuden ikoni kuvittaa sen pohjana olevaa Raamatun tarinaa, joka kertoo Aabrahamin ja Saaran saavan vanhoilla päivillään kiihkeästi kaipaamansa lapsen. Sekin kertoo Jumalan rakkaudesta. Vaikka olisimme menettäneet kaiken toivomme tässä maailmassa Hänen armonsa voi meidät pelastaa, kunhan vain astumme kohti Hänen rakkautensa ikuista kehää.

Työstäessään Pyhän Kolminaisuuden ikonia Rublev toimi varmaan samoin kuin Athanasios Clark kuvaa työtään kuusi vuosisataa myöhemmin: ”Kaikessa yksinkertaisuudessa minulla on kädessäni sivellin. Sitten siirryn kastamaan sen maaliin ja maalaamaan, kastamaan ja maalaamaan, kuukausia ja kuukausia, enkeli enkelin jälkeen. Sitten laitan kaikki osaset yhteen ja katson ylös. Mitä tämä kaikki on? Juuri noita tuhansia siveltimen vetoja, joita ohjasi Pyhä Henki.  Vuosien edetessä, pysymällä uskollisena traditiolle, hiomalla tekniikkaa ja rukouksen avulla käsi välittää Jumalan armon ikoniin.”

Eija Pehu

Kiitokset:

Tama artikkeli pohjautuu ortodoksisen teologian opintoihini International Orthodox Christian Studies Keskuksessa Cambridgessa Isossa Britanniassa.

Suomen kielen editoinut Riikka Juvonen.

Lähteet:

Bunge, G. 2007. The Rublev Trinity. The Icon of the Trinity by the Monk-Painter Andrei Rublev. St. Vladimir’s Seminary Press. Crestwood, New York. 120p.

Hart, A.  2010. The Vocation of the Iconographer. Talk given at the Institute of Orthodox Christian Studies, Cambridge, UK. May 21, 2010.

Persson, A. 2010. The Circle of Love: Praying with Rublev’s Icon of the Trinity. Bible Reading Fellowship. Abingdon, United Kingdom.

Sister Nancy Lee Smith. 2011. Symbols in the Holy Trinity Icon. https://www.youtube.com/watch?v=EdCueC0-PNM

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggaajaa tykkää tästä: