Karppanen: Tasa-arvoa?

01/11/2020

Karppanen

Sukupuolineutraalin WC:n merkki

”Etkö sä osaa päättää, mikä olet? ”


”Kyllä.”


”Sukunimeskin on niin outo: Al. Puu vai kala? – Entäs etunimi?”

”Kaino.”

”Täh?  Onko se muka suomea?”

”On. ”

”Miehen vai naisen nimi?  Sullahan näyttää olevan parta.”


”Kainoa on annettu sekä miehelle että naiselle. Siis nimeksi. Naisten nimeksi se on luokiteltu.”


”Onpa outoa.”


 ”Naispuolisia Vienojakin on enemmän kuin Vienoja miehinä.”


”Väitätkö, että Vienokin voi olla mies?”

”Mainiosti.  V. J. Sukselainenkin oli.  Hyvin, Vieno.”

”Lahjoja on monia.”

”Niin on. Sekä miehiä että naisia.”

”Miten niin?   Onko yhteiskunnan homosaatio jo näin totellista?”

”Ilmeisesti ennen ei pidetty niin tärkeänä erottaa nimestä sukupuolta.”

Muutama vuosikymmen myöhemmin.

”Et sinä saa tulla tähän vessaan. Sä et oo mies.”

”Omasta mielestä oon.”

”Et näytä mieheltä. Mee muiden vessaan.”


”Onko täällä muillekin vessa?”

”Höhlä. Tietenkin on. Se on tätä päivää.”

Kaino totteli. Hän rupesi käymään muiden vessassa.

”Sä et kuulu meihin, siis muihin.”


”Miten niin?”


”Et näytä siltä. Oot toisenlainen. Mee toisten vessaan.”

Kaino alkoi käydä toisten vessassa. Pian alettiin huudella:

”Mitä sä tänne tuut? Pukukoodis paljastaa, että sä et oo toisia.”


”Puku- mikä? Ei mulla mitään koo-,”


”Dorka! Painu erilaisten paskahuussiin.”


”Onko sellaisiakin?”

Kaino ei tuntenut itseään erilaiseksi. Hän tunsi itsensä mieheksi. Vaikkei siltä näyttänyt. Hän olisi toivonut, että olisi hyväksyttyä olla mies monella tavalla.

Esko Karppanen

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggaajaa tykkää tästä: