Arkisto | Kuvan ja sanan dialogi RSS feed for this archive

Jospa niin vanhenisitkin vaimo parka kuin Paraske

03/04/2015

0 Comments

Sataa niin että kuuset itkevät. Sataa niin että sydämeni murtuu. Sataa niin että kuuset ovat mustia varjoja. Kuinka keveä se on käsivarsillani, vaatteeseen kiedottuna, kun kannan sitä kaikkien puiden lomassa, ja kuuset katsovat itkien. Sataa niin. Kesän taivas on musta, sateesta musta. Tädykkeet, lemmikit, kielot painuneet maahan – sataa niin, että hiljaisuus murtuu. Kuinka keveä […]

Continue reading...

Jospa niin vanhenisitkin vaimo parka kuin Paraske

31/08/2014

0 Comments

Ei vuosi rakettien paukkeella vaihdu, ei samppanjapullojen poksahduksella, kun kesä on loppumassa kesän vihreä kadonnut, linnut – ja kypsä sato odottaa poimijaansa. Vielä hiljaista huminaa, vielä puissa lehdet, niiden havina pysähtyy, kun kuuluu hiljaista huminaa, ja vuosi vaihtuu uuteen, rukous kuin suitsutussavu: Suo Herra… Ei elämä pääty kuolemaan, ei lohduttomaan itkuun ikävään, sillä Herran on […]

Continue reading...

Jospa niin vanhenisitkin vaimo parka kuin Paraske

24/08/2014

0 Comments

    Minä maalasin – kuinka minä maalasinkaan! Kuinka värit tottelivat sivellintäni. Hauraat, kirkkaat, hehkuvat.

Continue reading...

Jospa niin vanhenisitkin vaimo parka kuin Paraske

17/08/2014

0 Comments

  Ei ystävyys kysy ikää. Kun katselin Inan kasvoja – kun katselin hänen Leijailevaa enkeliään – kun kuuntelin hänen ääntään, näin levolliset kädet: ne kädet, jotka olivat jätepuita Terijoen hiekkarannalla keränneet… Ei ystävyys vaadi, se antaa: ja pitkät kävelyretket lumisessa maisemassa sanat, puhutut – minulle se oli kutsu, sekin, tähän tehtävään, josta silloin en vielä […]

Continue reading...

Jospa niin vanhenisitkin vaimo parka kuin Paraske

10/08/2014

0 Comments

Muistan Parasken haltioituneen ilmeen, kun sai laulaa papille – maalaisnainen Vaskelasta, vanheneva jo, kauneus mennyttä raskaan elämän saatossa. Mutta miten lauloi! miten itki! miten runonsa synnytti! Ja sinä olet niin nuori – elämä edessä, elämä nyt! elämää tuskin ennen on ollutkaan! Kaikki voittava nuoruus – hymyilen hiukan. Jospa niin vanhenisitkin kuin Paraske, vaimoparka, jonka elämään […]

Continue reading...

Jospa niin vanhenisitkin vaimo parka kuin Paraske

03/08/2014

0 Comments

En siipiä itselleni rukoile, mutta nekin Sinulta saan. Niin kevyesti tunnista tuntiin kipeät jalkani jaksavat, pitkän palveluksen tunnista tuntiin, kipu vaihtuu vain turtumukseksi – ja sitten yhtäkkiä villi riemu: miten siivet minua kannattelevat! Tämä rajaton heittäytyminen: jokaisen pohjattoman kuilun yli siivet minua kannattelevat.

Continue reading...

Jospa niin vanhenisitkin vaimo parka kuin Paraske

27/07/2014

0 Comments

– Miksi ruoka pitää siunata? Mikael kysyy. – Että se riittäisi paremmin, minä sanon. – Yhdellä pojalla oli viisi leipää ja kaksi kalaa vai oliko se nyt päinvastoin, ja kun Jeesus siunasi ne, siitä riitti ruokaa monelle tuhannelle miehelle. Mikael näyttää vähän epäuskoiselta. Minä selitän: – Katsos, naisia ei siihen maailman aikaan laskettu miksikään…

Continue reading...

Jospa niin vanhenisitkin vaimo parka kuin Paraske

20/07/2014

0 Comments

Tanssitan sitä hurmaantuneena kuin ikonissa Joakim Annaa, Anna aivan varpaisillaan! Tanssimme vihreässä heinikossa, pelloilla valkoista usvaa, kuovin huilumainen riemulaulu kesäyössä. Yöllä kesän tuoksut tiivistyvät, syreenin sinipunainen, kielon valkoinen ja jaloissamme tädykkeet. Yötuulen kahahdus villiksi tulleessa pyramidipoppelissa, koiranputkien morsiushuntu, ja auringonlaskun viimeinen puna pohjoisella taivaanrannalla.  Kuin Jokamin Annaa ilosanoman kuultuaan! Supisen sen korvaan: ensimmäinen kesä! ensimmäinen […]

Continue reading...

Jospa niin vanhenisitkin vaimo parka kuin Paraske

13/07/2014

0 Comments

Näinhän minä, kuinka kunnioittavasti hänen sormustaan suutelivat, polvistuneina hänen edessään, ja jos olisin hänen äitinsä,                  olisin ylpeä – oi, olisin! Mutta sinulle en sellaista yksinäisyyttä toivonut

Continue reading...

Jospa niin vanhenisitkin vaimo parka kuin Paraske

06/07/2014

0 Comments

Että päivät kuluvat, kuukaudet, vuodet – ja jonakin päivänä, jonakin päivänä sitä on itse se kaikessa hyväntahtoisuudessaan hiukan häiritsevä vanhus, joka jaksaa yhä ja yhä syventyä isien kirjoituksiin.

Continue reading...