Tag Archives: hämeenlinna

Vastine kolumniin ”Hämeenlinnassa kuohuu”

10/03/2017

0 Comments

Hellevi Matihalti syyttää minua nettikolumnissaan (Simeon ja Hanna 9.3.) valehtelusta ja väärän tiedon levittämisestä sekä omavaltaisuudesta ja oman aseman väärinkäytöstä Hämeenlinnan seurakunnan kirkkoherranvaalin lisäehdokasta koskevassa uutisoinnissa. Ne ovat rankkoja syytöksiä varsinkin, kun ne perustuvat hänen omiin tulkintoihinsa tapahtumien kulusta. Matihaltin toteamus allekirjoittaneen kykenemättömyydestä ortodoksiseen ajatteluun kuulostaa jo kohtuuttomalta, joten laitan sen kiihtyneen mielentilan piikkiin. Kyseessä […]

Continue reading...

Hämeenlinnassa kuohuu

09/03/2017

0 Comments

OLEN KIRJOITTANUT kirkon ja seurakuntien tiedottamisen avoimuudesta niin kauan kuin olen kirkollisista asioista kirjoittanut. Mutta jo vain loksahti suuni auki, kun Hämeenlinnan seurakunnan sivuilta luin pari päivää sitten uutisen, joka mielestäni ei ollut edes tiedottamista. Siinä kerrottiin, miten seurakuntalaisilla on nyt mahdollisuus seurakunnan järjestämissä tilaisuuksissa käydä allekirjoittamassa vaatimus tai pyyntö seurakuntalaisten omaksi ehdokkaaksi tulevissa kirkkoherravaaleissa. […]

Continue reading...