Tag Archives: kirkkoherran vaali

Vastine kolumniin ”Hämeenlinnassa kuohuu”

10/03/2017

0 Comments

Hellevi Matihalti syyttää minua nettikolumnissaan (Simeon ja Hanna 9.3.) valehtelusta ja väärän tiedon levittämisestä sekä omavaltaisuudesta ja oman aseman väärinkäytöstä Hämeenlinnan seurakunnan kirkkoherranvaalin lisäehdokasta koskevassa uutisoinnissa. Ne ovat rankkoja syytöksiä varsinkin, kun ne perustuvat hänen omiin tulkintoihinsa tapahtumien kulusta. Matihaltin toteamus allekirjoittaneen kykenemättömyydestä ortodoksiseen ajatteluun kuulostaa jo kohtuuttomalta, joten laitan sen kiihtyneen mielentilan piikkiin. Kyseessä […]

Continue reading...

Haminan seurakunnan kirkkoherraehdokkaat tentissä

12/05/2016

0 Comments

Haminan seurakunta on pitkään ollut vailla omaa paimenta. Kun rovasti Leo Huurinainen, joka toimi kirkkoherrana Haminan seurakunnan uudelleenperustamisesta, vuodesta 1980 alkaen, jäi pitkän päivätyön jälkeen eläkkeelle 31.8.2014, tehtävän hoitajaksi oman toimensa ohella määrättiin Kotkan seurakunnan kirkkoherra Alexander Hautamäki. Viime vuoden lokakuun alkupuolella 7.10 Haminan seurakunta sai tehtävän hoitajaksi arkkimandriitta Andreas Larikan. Tämän vuoden huhtikuussa kirkkoherran […]

Continue reading...

Isä Aleksej Sjöberg Tampereen uudeksi kirkkoherraksi

05/10/2014

0 Comments

Tampereen ortodoksisessa seurakunnassa valittiin tänään uusi kirkkoherra. Äänestys alkoi Tampereella liturgian jälkeen ja jatkui sitten Porissa. Myöhemmin iltapäivällä ja vielä illalla tamperelaisilla oli mahdollisuus käydä äänestämässä, ja vaalin tulos julistettiin Pyhän Aleksanteri Nevskin ja pyhän Nikolaoksen kirkossa ääntenlaskun jälkeen kello 20.30. Valituksi tuli kolmannella vaalisijalla ollut I toimipiirin matkapappina toimiva pastori Aleksej Sjöberg, joka sai […]

Continue reading...

Rovaniemen kirkkoherraksi yksi hakija

11/09/2014

0 Comments

Lapin seurakunnan kirkkoherran vaalin uusintahaussa seurakuntaan on hakenut yksi henkilö, TM Jaakko Vainio, jonka Oulun metropoliitan tehtäviä hoitava piispa Arseni on asettanut ehdokassijalle. Vainio on valmistunut maisteriksi vuonna 2014 Itä-Suomen yliopistosta, ja hänet on vihitty papiksi 30. tammikuuta 2014. Oulun hiippakunta on alueeltaan varsin laaja, seurakuntia hiippakunnassa on viisi, mutta väkimäärältään se on pienin hiippakunnistamme. […]

Continue reading...