Simeon ja Hanna

LÄHES KOKO elämäni ajan perheessäni on ollut koira. Koirattomat ajanjaksot ovat olleet niin lyhyitä, etten edes osaa muistaa kymmenien vuosien jälkeen sellaisia aikoja olleenkaan. En liioin enää osaa kuvitella, että voisin elää ilman koiraa. Kuitenkin elämäni ensimmäisen koiran, naapurin koiran, kohdatessani olin hiukan alle nelivuotias, ja kohtaamisen tulos oli koiran purema iso haava sääressäni – […]

En minä aina ole iloinen, en kaikkiin juhliin lähde – en jaksa huolellisesti laittaa kasvojani, että sanoisivat: Mutta sinähän näytät ihan hyvältä! En minä joka päivä jaksa kuvitella eläväni aivan tavallista elämää. Mutta silloinkin tunnen, miten rukous kantaa. Ystävien rukoukset. Rukoukset luostareissa. Tuohus, sytytetty ihmeitätekevän ikonin eteen. Nouskoon minun rukoukseni niin kuin… Niin yksinkertaista: Herra armahda, Herra armahda, Herra… Pieni […]

Minulla oli Pieni Valkea Koira. Se hoiti minua useasti esimerkillisesti – sädehoitojen aikaan se oli ainoa kumppanini, joka tuli jokaisella hoitokäynnillä mukaani viitenä päivänä viikossa viiden viikon ajan. Se vain ei koskaan päässyt – muiden syöpäpotilaiden elämänkumppanien tavoin – odotushuoneeseen saakka, vaan sen täytyi odottaa autossa. Se oli pieni tyhmä koira – se luotti aivan […]