Simeon ja Hanna

LÄHES KOKO elämäni ajan perheessäni on ollut koira. Koirattomat ajanjaksot ovat olleet niin lyhyitä, etten edes osaa muistaa kymmenien vuosien jälkeen sellaisia aikoja olleenkaan. En liioin enää osaa kuvitella, että voisin elää ilman koiraa. Kuitenkin elämäni ensimmäisen koiran, naapurin koiran, kohdatessani olin hiukan alle nelivuotias, ja kohtaamisen tulos oli koiran purema iso haava sääressäni – […]

Nämä valvotut yöt – lämpimät kesäyöt, hämärän hetket, ja kello neljä mustarastas jo laulaa täysin rinnoin; parvekkeella minä istun, pieni valkoinen koira nukkuu toisessa korituolissa. Parvekkeella istun, juon yksin aamuyön espressoani, kuuntelen mustarastaan hilpeitä trillejä, syreenien tuoksua   – kunnes Vantaan kaupunki näki hyväksi murhata syreenipensaat, tappaa puita kuin olisi käynyt sotaa niitä vastaan – […]

Minulla oli Pieni Valkea Koira. Se hoiti minua useasti esimerkillisesti – sädehoitojen aikaan se oli ainoa kumppanini, joka tuli jokaisella hoitokäynnillä mukaani viitenä päivänä viikossa viiden viikon ajan. Se vain ei koskaan päässyt – muiden syöpäpotilaiden elämänkumppanien tavoin – odotushuoneeseen saakka, vaan sen täytyi odottaa autossa. Se oli pieni tyhmä koira – se luotti aivan […]