Tag Archives: ylidiakoni

Karppanen: Vaikeita sanoja

10/03/2016

0 Comments

Sanaa myytti käytetään arkikielessä usein epätodesta ja paikkansapitämättömästä asiasta. Mutta myytti ei terminomaisessa merkityksessään käytettäessä ota kantaa minkään asian todenperäisyyteen, vaan on kertomus esimerkiksi jumalten teoista alkuaikoina tai ihmeellisistä tapahtumista myöhemminkin. Esimerkiksi etiologinen myytti kuvaa jonkin asian syntyä. Hyvä esimerkki on lepopäivän synty. Se kerrotaan Genesikseksi kutsutussa ensimmäisessä Mooseksen kirjassa. Aluksi kuvataan, miten Jumala kuutena […]

Continue reading...

What A Wonderful Day: Kristittyjen yhteyttä Mikaelin salissa

31/10/2015

0 Comments

Oli pyhäinpäivän ja Karjalan valistajien juhlan aatto, lokakuun viimeinen perjantai. Ulkona aurinko paistoi huikaisevasti kirkkaalta taivaalta. Evankelis-luterilaisen kirkon talossa Helsingin Etelärannassa vietettiin juhlaa: Suomen Ekumeenisen Neuvoston pääsihteerin, rovasti Heikki Huttusen lähtäisjuhlaa ja SEN:in kevätkokouksessa huhtikuussa uudeksi pääsihteeriksi valitun TT Mari-Anna Pöntisen tulojuhlaa. Ja juhlan musiikkiohjelman lopuksi Maija Nuorteva lauloi iltapäivän tunnelman ääneen: Mikä ihana päivä – […]

Continue reading...

Ylidiakoni Mikael Kriisin 21.10.1920 – 5.8.2014

05/08/2014

0 Comments

Helsingin ortodoksisen seurakunnan pitkäaikainen ylidiakoni isä Mikael Kriisin nukkui kuolonuneen 5.8.2014 kello 10.55. Vuonna 1987 tapahtuneesta eläkkeelle jäämisestään alkaen isä Mikael palveli sairastumiseensa saakka säännöllisesti Helenan vanhainkodin kirkossa. Vanhainkodista tuli myös häneen viimeinen kotinsa, ja näin hän sai siellä osallistua elämänsä loppuun saakka säännölliseen jumalanpalveluselämään. Isä Mikaelin perhe tuli pakolaisina Suomeen vuonna 1920 ja asettui […]

Continue reading...